Olisitko yksisarviseni?

Mä en ole koskaan tanssinut hitaita. En edes ala-asteen diskossa, vaikka kaikki koulun mustat pojat halusivat tanssia mun kanssa. Seisoin vain liikuntasalin pimeimmässä kulmassa, tuijotin popcorneja ahmivaa lihavaa poikaa ja häpesin sitä, ettei mulla ollut sukkia jalassa. En ole myöskään koskaan viettänyt sellaista söpöä leffailtaa. En ole ikinä käpertynyt sen kultsihanipööpuppelin kainaloon, tuijottanut TV:stä miten titanic törmää jäävuoreen ja piilotellut märkiä nenäliinoja sohvatyynyjen väliin. Perjantaina oli tarkoitus viettää sellainen ilta. Mut koska katsottiin kummelia, en voi kutsua sitä iltaa söpöksi tai romanttiseksi. Oli silti ihan kivaa.

Voitin arvonnassa puoleksi vuodeksi ilmaiset cosmopolitan-lehdet, joten sunnuntai kuluu lehteä lukiessa ja kaverina maailman parasta valion minttulattea. Lehden Tunnustuksia-osio on ehdottomasti lempparini. Ihmiset on niin outoja.

Koditon kodissaan

Tajusin tänään aamukahvia juodessani, kuinka ihanaa on, kun on oma koti. Mulla on ollut koko elämäni ajan melko koditon olo. Vielä äidin kanssa asuessani muutettiin tosi usein, eikä mikään oikein tuntunut kodilta. Paitsi ehkä Helsinki. Kun jouduin laitokseen, mä kutsuin kodiksi sitä paikkaa missä äiti asui. Välillä kodittomien asuntolaa, välillä jotain kamalaa kerrostaloyksiötä. Nyt mulla on oma kaunis koti. Voin imuroida alasti, hakea huoltoasemalta jäätelöä keskellä yötä ja polttaa tupakkaa ikkunalaudalla, eikä kukaan vahdi mua. Tää on vapautta. Ja mä rakastan Turkua