Blogiviikko: Minä-maanantai

Vuonna 1995 tähän maailmaan syntyi kirkuva kakara Helsingissä. Ristiäisissä pappi tais ilmoittaa nimeksi Linda. Siihen on nyt tyydyttävä. Ja nyt tää kirkuva kakara on jo hurjat 18 vuotta vanha. Henkinen ikä pyörii kuitenkin paljon pienemmissä numeroissa. Vietin nuoruuden Turun laitoksissa ja viime syksynä koitti mun vapaus. Muutin avoliittoon poikaystävän kanssa. Se kaikki meni kuitenkin tosi pahasti pieleen ja tammikuusta lähtien olen asunut suloisessa puutalossa kissan kanssa kahdestaan. Ja tällä hetkellä mä oon tosi tyytyväinen elämääni. Rakastan mun kotia ja tota maukuvaa jättiläiskissaa Taavia.

Mun luonnetta on tosi vaikea kuvailla. Jossain tilanteissa osaan olla tosi hiljaa ja asiallinen. Toisinaan mun on kuitenkin vaikea pitää suutani kiinni ja saatan olla jopa ärsyttävä. Joskus pari vuotta sitten sain laitoksesta paperin huostaanoton purkua varten, jossa mua kuvailtiin sanoilla ujo ja hiljainen. Koulun antamissa papereissa kuitenkin luki, että Linda on puhelias ja räiskyvä persoona. Se tosiaankin riippuu paikasta ja ihmisistä, että millainen mä olen. Joskus kuluu päiviä, kun en halua puhua kenellekään. Sitten taas tulen ulos kodistani ja olen jokaisen ihmisen riesana.

Mun suurin ongelma on ehkä se, että mä kiinnyn ihmisiin tosi helposti. Opettajista, lääkäreistä, kaikista mahdollisista ihmisistä joiden kanssa olen tekemisissä usein, tulee mulle tärkeitä. Aina mun tekisi mieli lähettää niille joulukortteja, mut se ei ehkä ole ihan soveliasta. "Moi lääkäri, oon se tyttö jolla oli nuha keväällä. Kyllä sä varmaan mut muistat, eheh. Hyvää joulua!" Vihaan sitä, kun ihmiset katoaa mun elämästä, eikä mulla ole mitään tekosyytä pitää niihin yhteyttä.

Ammattia mulla ei vielä ole. Pienempänä halusin poliisiksi, mut en pidä kaikkia Suomen lakeja järkevinä, joten mä en taida sopia siihen ammattiin. 16-vuotiaana päätin, että musta tulee rekkakuski. Ja se musta tulee, heti kun 21 vuotta tulee täyteen. Nyt kuitenkin haaveilen maalarin/laatoittajan ammatista, mutta näyttäis vähän siltä, että musta on tulossa vartija. Yhteishaussa heitin vaan satunnaisia hakemuksia kouluihin kun oli pakko hakea johonkin. En uskonut pääseväni niistä mihinkään. Mut pääsinpä sittenkin. En osaa kuvitella itseäni vartijana. Oon kamalan lyhyt, enkä todellakaan mikään salikissa, joten ei musta ainakaan uskottavaa vartijaa tule. Mut ammatti sekin. :)

Mun rakkaat veljet ja niiden sekopää-sisko. Taitaa olla viime kesältä.

Mitään säännöllistä harrastusta mulla ei ole. Kirjoitan tosi paljon, joten se kai lasketaan harrastukseksi. Oon kirjoittanut oman elämänkertani monta kertaa, mut en ole koskaan siihen tyytyväinen. Tykkään myös maalaamisesta, joka on nyt jäänyt vähän vähemmälle. Tankotanssi on kiehtonut mua tosi kauan, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi aloittaa sitä. Tai oikeastaan en uskalla yksin mennä tunneille ja onhan se aika kallistakin. Vielä joku päivä mä otan itseäni niskasta kiinni ja raahaudun sinne tunnille.

Vapaa-aika kuluu lähinnä kavereiden kanssa kahvitellessa ja viikonloppuisin kahvi vaihtuu vähän väkevämpiin juomiin. Oon edelleen se kamala teini, joka juo humalanhakuisesti ja vetää surkeita karaoke-versioita pubissa. Eikä mua edes hävetä.

Siinä teille pieni infopläjäys siitä kuka mä olen. Huomenna olis vuorossa Taiteellinen-tiistai. Apua.