Blogiviikko: Toivomus-torstai

Aamulla toivoin, että joku komea prinssi olisi tullut avaamaan mulle suolakurkkupurkin. Mut ei sitä prinssiä sitten näkynyt ja myöhästyin koulustakin sen hemmetin purkin takia, joka on vieläkin avaamattomana jääkaapissa. Koulussa mulla iski ihan hirveä ahdistus ja jäin ruokalaan istumaan, vaikka olisi pitänyt mennä tunnille. Toivoin, ettei kukaan huomaisi mua. Tuijottelin siinä hetken lattiaa ja lähdin takaisin kotiin.

Mut mitä mä sitten oikeasti toivon? Ei mulla ole mitään suuria haaveita. Tai olisihan mulla, jollei mun pään sisällä joku pieni ääni jatkuvasti hokisi "älä edes haaveile, et onnistu kuitenkaan". Rekkaa mä haluaisin joskus ajaa. Ja käydä Mombasassa. Upottaa varpaat valkoiseen hiekkaan ja... en tiedä. Vielä muutama kuukausi sitten mä haaveilin häistä. Kuinka ihanaa olisi luvata jollekin ikuista rakkautta ja pitää siitä lupauksesta kiinni. Pukeutua valkoiseen mekkoon, olla päivä prinsessana ja pitää nimettömässä sormusta. Mut nyt mä en osaa edes kuvitellakaan jakavani elämääni jonkun toisen kanssa. Tai lupaavani kenellekään mitään ikuista. Eihän mikään edes ole ikuista.

Tämä postaus taitaa olla nyt blogiviikon pohjanoteeraus. Tätä on vaan tosi vaikea kirjoittaa, kun mä en ihan oikeasti toivo mitään. Ainoa toive on, että mun elämä pysyisi nyt mahdollisimman tasaisena, eikä mikään muuttuisi hetkeen. Vaikkei tämäkään mitään unelmaa ole, en nyt jaksa keskittyä mihinkään uuteen.