Kokonainen

Perjantai:
Toisinaan mun on tosi vaikeaa ymmärtää ihmisiä. Että mitä ne haluaa, mitä ne ajattelee ja miksei ne halua tai ajattele. Miksi joku sanoo jotain, mitä ei tarkoita. Tai jos tarkoittaa, miksi se esittää, ettei tarkoita. Mä haluaisin, että se soittais mulle ja kysyisi voidaanko nähdä tänään. Mä vastaisin, että ei tänään. Vaikka haluaisin oikeasti nähdä. Olisi vaan kiva, jos se silti soittaisi, vaikka kuitenkin kieltäytyisin näkemästä. Se soittaa mulle kuitenkin huomenna ja haluaisin taas sanoa, että ei tänään. Mut huomenna en enää voi sanoa niin. Huomenna meidän on pakko nähdä. Mua vaan pelottaa liikaa. Mitä jos taas kaikki menee pieleen, enkä mä voikaan tarttua sitä kädestä. Oikeastaan tiedän jo miten tässä käy. Kaikki tulee menemään pieleen, mut mä teen sen silti. Vaikken haluaisi. Ja silti haluan.

Tänään se toinen soittaa ja kysyy, voiko tulla käymään. Sanon, että voi, vaikken haluaisi puhua sen kanssa tänään. Se istuu mun sohvalla ja yrittää naurattaa mua. Mä nauran. Sitten se nousee ylös, nostaa muka housujaan ja istuu kiinni muhun. Painautuu mua vasten ja mä välttelen sen katsetta. Mulle tulee paha olo. Kuulen sen hengityksen ja mua ahdistaa. "Meen tänään ajoissa nukkumaan, sun on varmaan aika lähteä" sanon ja välttelen edelleen sen katsetta. Se katsoo mua pettyneenä. Mä en näe sen kasvoja, mut tunnen sen pettymyksen. Se hidastelee eteisessä laittaessaan kengät jalkaan ja yrittää jutella mukavia. Se haluaisi huomennakin nähdä. Mä en halua. Sitten se lähtee ja mä pystyn taas hengittämään.

Sunnuntai:
Mä tiesin, että se soittais mulle. Ja mua hävettää, että olin taas niin sekaisin. Haluaisin nyt muistaa kaiken eilisestä. Ihan jokaisen sanan. Mut mä muistan vaan sen hymyn ja ne sanat, jotka sai mun sydämen lyömään neljä kertaa lujempaa kuin yleensä. Tai sitten se oli alkoholi. Ja mä muistan kesän. Miten mä näin sen ihmisen niin erilaisena. En tiedä onko se ihminen muuttunut, vai enkö mä vaan silloin osannut katsoa sitä silmiin. Silloin mä olin niin kiinni toisessa ihmisessä. Ja tuntuu hassulta, miten voin unohtaa kaiken hyvän, mitä sen ihmisen kanssa oli. Tai sitten ei ollutkaan mitään hyviä muistoja. Ehkä mä vaan kuvittelin sen kaiken hyväksi. Ehkä koko viimevuosi oli tyhjä. Ei se sisältänyt mitään. Valheitakaan ei voi koskettaa. Niitä ei ole enää. Ne paljasti itse itsensä. Ja mä oon taas kokonainen.
Ostin Spiritstoresta punaisen mekon. Ja mä rakastan mun mekkoa. Ja eilistä. Huomenna alkaa blogiviikko, teen siitä vielä erillisen postauksen myöhemmin, tai sitten huomenna aamulla. Nyt en jaksa käyttää aivoja.