tiistai 19. elokuuta 2014

Mitä kuuluu Linda?

Mun olisi pitänyt valmistua vuosi sitten. Siis jos olisin mennyt opiskelemaan jotain. Menin suoraan peruskoulusta töihin. Oon tehnyt raksalla sitä sun tätä. Lähinnä maalannut tai siivonnut. Nyt mä ajattelin mennä opiskelemaan sitä. Teen aina kaiken väärinpäin. Ensin töihin, sitten kouluun. Ruokaakin maistan ennen kuin laitan sen mikroon. Ei sitä tiedä vaikka sen maku olisi yön aikana jääkaapissa muuttunut.
Eilen sain vauvauutisia. Taas. Mulla on aina ollut itseäni paljon vanhempia kavereita ja nyt niillä kaikilla alkaa olla lapsia. Ne menee jopa naimisiin. Enkä mä tiedä miten päin tässä pitäisi olla. Tietysti onnellinen muiden puolesta, mut samalla musta tuntuu, etten itse ole tehnyt elämässäni yhtään mitään. Etten mä ole mennyt eteenpäin. Sinne pelottavaan aikuisuuteen. Mulle oli iso juttu jo pelkästään se, että hankin kissan ja aloin kutsua itseäni sen mamiksi. Ja nyt mun pieni kissavauvakin on jo 7-kiloinen jättiläinen. Ja mä olen edelleen tälläinen. Vähän lapsellinen olento, joka pelkää aikuistumista ihan hirveästi.

Ajattelin tähän loppuun lisätä kuvia siitä, mitä olen tehnyt blogitauon aikana. Niin, en yhtään mitään. Sisustanut olohuoneeni uudestaan, juonut yksin kotona viiniä, ajanut autoa, pelännyt ukkosia ja leikkinyt kissan kanssa hippaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti