Mä pelastun

Tänään näin auringon ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Ihan kuin se ei olisi paistanut moneen kuukauteen. Ihan kuin en olisi nähnyt päivänvaloa päiviin. Ainoa valo jonka näen, on muuraushallin pölyisistä lampuista loistava keinovalo. Olis edes ikkunat.Tavallaan mä kuitenkin tykkään pimeydestä. Kadut näyttää kauniilta vilkkuvien mainoskylttien ja katulamppujen loisteessa. Valokuvaaminen olis vaan paljon helpompaa päivänvalossa. Ja mä vietän kaikki valoisat tunnit siellä ikkunattomassa muuraushallissa. Viikonloppuisin herään silloin kun taivas alkaa jo hämärtyä.

Mut saattaa olla, että mun koulu päättyy jo neljän viikon päästä. Sitten mä näen valon. Enkä tiedä mitä teen. Otan varmaan muutaman kuvan auringonpaisteesta, maalaan pari huonekalua, ostan uudet kengät joita en koskaan käytä, opettelen muutaman uuden liikkeen tangolla, tyhjennän pääni blogiin ja alan vaikka maaliskuussa taas miettimään, mitä tälle elämälle pitäisi tehdä. Ehkä päädyn taas kouluun. Tai sitten töihin. Voisin muuttaa vaikka Saksaan. Mut ensin pidän kuukauden loman.

Mietin tänään ensimmäistä kertaa, et onkohan Jumala sittenkin olemassa. Jos se auringonpaiste olikin merkki yläkerran papalta, et kaikki järjestyy. Nyt olis täydellinen tilaisuus käännyttää mut uskoon, jos joku tahtoo. Saattaisin jopa liittyä kirkkoon ja pelastua.