En unohtanut kirjoittaa tänne. Ei vain huvittanut. Kun selasin noita blogeja, joita en ole kahteen kuukauteen lukenut, mä taisin vähän hämmästyä. Kaikki vaikuttaa tosi surullisilta ja masentuneilta. "Mikään ei tunnu miltään. Mä en halua elää. Missään ei ole mitään järkeä." Nouskaa ylös sieltä. Hymyilkää. Mä voin hymyillä takaisin.
Mulla menee ihan hyvin. Oon onnellinen, mut tosi stressaantunut. Oikeastaan kaikki on muuttunut tässä kahdessa kuukaudessa. Muutin keskustasta pahamaineiseen lähiöön. Jännityksellä odottelin, että koska joku narkkarijengi ryöstää mut tai maahanmuuttaja kidnappaa pizzeria-auton takaluukkuun. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Mä taidan olla hengissä ja naapurin lapsetkin tervehtii rappukäytävässä. Pelottavinta on se ääni, kun postit tipahtaa luukusta eteisen lattialle. Mulla oli aikaisemmin postilaatikko ulkona ja nyt sain ihan oman postiluukun oveen, jossa lukisi mun nimikin, ellen olis unohtanut tehdä muuttoilmoitusta isännöitsijälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti