maanantai 14. syyskuuta 2015

Mä muistan


Olis ihan huippua, jos ihmisen muisti pyyhkiytyisi vuoden välein. Aina käsketään jättää menneet taakse, mut silloin ne pitäisi saada myös muistista pois. Enkä mä ainakaan osaa omasta tahdosta unohtaa asioita. Tai ylipäätään osaa olla miettimättä asioita, joilla ei pitäisi olla mitään merkitystä enää. Niillä oli joskus paljon merkitystä, joten mihin niiden merkitys muka katoaisi?
Anteeksiannon pitäisi tarkoittaa sitä, ettei enää ole vihainen asiasta. Siks anteeks antaminen on tosi vaikeaa. Jos pystyy vielä vuosienkin päästä tuntemaan sen surun, mitä toinen on aiheuttanut, miten voi sanoa antaneensa anteeksi. Ja miks aina pitäisi antaa anteeksi? Voi toiselle olla vihainen vaikka loppuelämän ja samaan aikaan rakastaa enemmän kuin mitään. Sitä vihaa ei vaan tarvitse näyttää, kun ei sille kerta ole mitään tehtävissä. Mä oon muutenkin tosi huono ilmaisemaan tunteita. Voin ihan hyvin vihata salaa koko maailmaa ja silti hymyillä. Ja olla onnellinen.


1 kommentti:

  1. Tää blogi on kyllä ihana, oon lueskellu näitä tekstejä koulussa kun oon ehtiny ja nää tekstit pistää miettimään paljon asioita, just tuota että muistin vois pyyhkiä pois oon miettinyt itekkin,.. mua inhottaa, että on päiviä kun en mieti omaa eroa ja sitten näänkin jotain unta missä me palataan yhteen ja se tuntuu niin todelta, aamulla kaikki muistot on mielessä ja tulee kauhea ikävä, se on inhottavaa :/

    VastaaPoista