Tein eilen jotain tosi typerää. Ja sen lisäksi tein vielä typerän postauksen, jonka poistin jo. Hävettää. Hassua, miten yhtenä päivänä ihminen haluaa kuolla ja toisena päivänä taas voi katsoa aurinkoon ja nähdä tulevaisuudessa jotain hyvääkin. Aina ei elämä mee niin kuin toivoisi, mut ei se sitä tarkoita, etteikö se olis elämisen arvoista.
Onnellisuus ei ole sitä, että on kaikki hyvin. Vaan sitä, että osaa arvostaa niitä asioita jotka ovat hyvin. Onnellisuus on pieniä hetkiä, joiden muisteleminen saa hymyilemään. Ja se hymy on onnea.
Joskus ihan pienetkin hetket muuttuu tärkeäksi ajan myötä. Kun voi istua parhaan ystävän kanssa takapihalla auringon paahteessa potemassa krapulaa. Kun voi ottaa hassuja kuvia varpaista ja nauraa.
Lähetin terapeutille tekstarin tänään ja pyysin anteeksi, etten oo pitänyt yhteyttä. Sitähän varten terapeutti on, että sille puhutaan, kun on paha olla. Mut se ihminen on toisaalta tullut mulle niin tärkeäksi, etten haluaisi huolestuttaa sitä. Haluaisin vaan kertoa hyvistä asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti